Mistä on kyse?

Vuonna 1958 syntynyt Pekka alkoi 80-luvulla museoida itseään ja 90-luvulla vaimoaan Satua siinä ohessa. Hän kiinnitti huomiota kulutustavaroiden lyhyeen elinkaareen ja totesi, että jo muutamassa vuodessa tavarat siirtyivät historiaan poistuttuaan aktiivikäytöstä joko hajoamisen tai muodista poistumisen vuoksi. Vähitellen kokoelmaan alkoi kertyä tavaroita, joita hän on kohdannut lapsuuden kodissaan, mummolassa, koulutaipaleen varrella, työelämässä ja harrastuksissa.

Näyttely on kotiutunut Konnunsuon vanhalle vankila-alueelle sielukkaaseen rakennukseen, joka tunnetaan nimellä ”veneverstas” johtuen siitä, että vangit valmistivat siellä  aikoinaan puuveneitä – siitä nimi Eilisyyden Verstas. Elisyydessä on mahdollista istua 60-luvun olohuoneessa lukemassa aikakauden lehtiä; hivuttautua salmiakkikuvioisten puuverhojen lävitse 70-luvun keittiöön; ihmetellä 80-luvun toimistovälineistöä; tähyillä 90-luvun leirintäalueelle; ihailla 2000-luvun kännykkäkulttuuria. ”Myymälässä” on nähtävillä läpileikkauksia eri tuotteiden historiasta niin pos­ti­myyn­ti­ka­ta­loo­geis­sa kuin konkreettisemmin sekatavarakaupan hyllyllä: maitopusseja ja puisia sekä muovisia juomakoreja edustamassa päivittäistavaroita, viihdettä lautapeleistä tietokoneohjelmiin. Vanhempaa itsenäisyyden ajan historiaa henkivät monenkirjavat työkalut ja hevosvärkit.

Pihalle on palautettu pätkä alkuperäistä Konnunsuo-Muukko kapearaiteista rautatietä tavaravaunuineen.